Kulttuurimeijeri ry lopetti alkukeväästä 2024 toimintansa meijerillä, ja yhdistyksemme keskittyy ainakin toistaiseksi näyttelytoimintaan, jota toteutetaan vaihtuvissa tiloissa - tänä kesänä Mathildedalin ruukkikylässä.
Näyttelytilamme sijaitsee Kaarnalaiva - liikkeen toisessa kerroksessa, jonne vie jyrkät ja kapeat rappuset (n.20 askelmaa), joissa toisella puolella on kaide.Tila on avoinna päivittäin kello 11-17 liikkeen ollessa avoinna. Pienimuotoisia avajaisia vietetään Keskiviikkona 26.6. kello 15-17. Tervetuloa!
Esillä näyttelytiloissa on Kulttuurimeijeri ry:n dokumentaaris-taiteellisen näyttelyhankkeen viimeisenä vaiheena historiakulmaus, joka esittelee Teijon ruukkikylien historiaa aiemmin meijerillä esillä ollutta kokonaisuutta laajentaen ja uutta materiaalia sisältäen.
(Tuomas Karisto - Janna Pehkonen - Torsti Poutanen)
Avoinna päivittäin klo 11-17
avajaiset Sunnuntaina 28.7. kello 15-17
Mira Kankaanranta (s.1983) on Torniosta kotoisin oleva kuvataiteilija joka asuu ja työskentelee nykyään Salossa, Teijon kylässä. Hän maalaa pääsääntöisesti öljyväreillä sekä välissä tekee nopeampia ja kevyempiä sekatekniikkatöitä paperille.
Mathildedalin näyttelyyn Kankaanranta tuo teoksia vuosilta 2020-24. Teoksissa toistuu usein hahmot joihin kietoutuu kasvillisuus ja luontoelementit niin ettei niitä voi enää erottaa toisistaan.
Kuva-, elokuva- ja yhteisöllinen esittävä taide, TaM Aalto-yliopisto. Kuvaan sellaista paikkojen olemusta, jota silmin ei voi nähdä eikä kielin kertoa
Kesänäyttelykautemme 2023 koostui kolmesta hienosta näyttelykokonaisuudesta, kävijöitä oli yli 1000 ja esillä 21 taiteilijan upeita teoksia.
Kesänäyttelykauden päätyttyä jatkoimme tilojen aukipitoa 10.9. alkaen pienimuotoisesti ympäri vuoden. Lämpimänä pidettävässä Salonki-tilassa oli esillä rakennuksen historiaa esittelevä pieni näyttelykokonaisuus.
Syksyn alkuun 10.9. - 8.10. pidimme ovia avoinna joka viikonloppu, la-su klo 12-16.
Näyttelyn mielenkiintoinen kokonaisuus muodostui yhdeksän erilaisen taiteilijan teoksista. Antti-Jussi Rantalan mustavalkoisissa valokuvissa luonto näyttäytyy voimakkaana ja mystisenä. Eve Alasaarelan maalausten värien hehku taas kutsuu katsojaa voimauttavaan tanssiin. Jarno Kantasen pronssiveistokset kietovat muovailun, luonnon ja materiaalin kautta olemassaolon kokonaisuudeksi.
Tekstiili-installaatioiden avulla itseään ilmaiseva Lulu Halme antaa ajatusten levittäytyä tilaan. Marja-Leena Eerolan herkissä grafiikan vedoksissa olemassaolon liike tulee näkyviin rytmin ja toiston kautta. Marjut Orenius luo grafiikan vedoksilla ajatuksia naiseudesta ja feminismistä. Graniitin parissa työskentelevä Niko Saarinen kyseenalaistaa käsitystä todellisuudesta.
Riikka Kontion teokset paljastavat taiteilijan häpeää. Rouheaa tarinankerrontaa sarjakuvan keinoin tarjoilee Tuomas Myllylä. Samanaikaisesti Kulttuurimeijerin Salonki-tilassa on historianäyttely, jossa on esillä Teijon ruukin ja Kulttuurimeijerin mielenkiintoista historiaa esittelevää sisältöä
Paikoituksia oli yhdistyksen jäsenten toinen yhteisnäyttely. Teemana oli paikkalähtöisyys. Paikan merkityksen pohtiminen on kiehtonut taiteilijoita vuosikausia niin perinteisen maalaus- ja valokuvataiteen kuin uudemman paikkasidonnaisen ympäristö- ja yhteisötaiteen kautta. Paikoituksia -näyttelyn taiteilijat ovat saaneet lähestyä aihetta vapaasti omista näkökulmistaan valitsemillaan tekniikoilla. Näyttelyssä käsiteltiin teemaa sekä konkreettisten paikkojen innottamana että paikan käsitteen ja symboliikan kautta.
Paikoituksia -näyttelyssä vieraitiin mm. Teijolla ja Napapiirillä, sukellettiin paikkakunnalla vaikuttaneen Robert Bremerin maailmaan, kerättiin postimerkkejä ja -leimoja ja pohdittiin paikkakokemuksen aineetonta ja muistiin ja kokemukseen perustuvaa olemusta. Näyttelyssä oli esillä monipuolinen kattaus valokuvia, maalauksia, veistoksia ja installaatioita.
Näyttelyyn osallistuivat yhdistyksen jäsenet:
ote näyttelyn esittelytekstistä:
"Päätin kuvata itseäni päivittäin vuoden ajan sen jälkeen, kun pääsin psykiatriselta osastolta pois. Tämä hanke on vastahuutoni kaikille mielenterveyden ammattilaisille, joiden en koe ottaneen minua tosissaan. Projekti on samalla myös silmänisku selfiekulttuurille."
katkelma näyttelyn esittelytekstistä:
"Läsnäolemattomuuden kuvat yrittävät visualisoida tiloja, jossa ihminen on dissosioitunut tai dissosioitumassa. Persoona jakautuu, hajoaa, liukenee."
MUISTOJA, KUVIA JA KERROSTUMIA
Kulttuurimeijeri ry:n dokumentaaris-taiteellinen näyttelyhanke Teijon meijerin historiasta.
BREMERIN ALKEMIA II: Faust ja Frankenstain
Aikamatka Robert Bremerin kirjastoon kahden vuosisadan taakse kauhuromantiikan sankarien kanssa
Yhdistyksen jäsenten ensimmäinen yhteisnäyttely, jonka teemana oli ympäristö- ja luontosuhteen pohdiskelu ja paikkalähtöisyys. Näyttelyssä ja siihen liittyvissä tapahtumissa ollaan veden alla ja päällä, koetaan metsän valoa ja varjoja, kuunnellaan ja soitetaan sävellyksiä sekä hurmioidutaan Teijon ympäristöstä.
Näyttely haastaa kertomaan, mitä ajatuksia Sinussa syntyy, kun katselet kuvaa. Näyttelyssä on väline, johon voit kirjoittaa ajatuksesi.
Jätä näkyviin osa kirjoitustasi siemeneksi seuraavalle katsojalle.
Change is a law of life. Its here, now, for you and me. We can not hide from it, we can not escape from it. Specially for you ❤️MOOrphosis with NorthernMOO
Muutos on täällä nyt ja aina, me olemme osa sitä ja se kuuluu elämään. Muutos on väistämätöntä. Sinulle ❤️ MOOrfoosia tarjoilee nyt NorthernMOO.
Meijerin näyttelykesän aloittaa Jarno Kantanen pronssiveistoksillaan sekä öljymaalauksillaan. Aiheet, joissa ihmisyys fyysisenä käsitteenä kohtaa näkymättömän metafyysisen symboliikan.
Linkki fb-event: https://facebook.com/events/s/jht-kantanen-dualism/704259757288644/
Kulttuurimeijerin näyttelytilassa Tuomas Kariston rakentama meditatiivinen maailma, joka pohtii tilan muuntautumista, määrittelemistä ja merkitysten antoa.
Kulttuurimeijerin kesänäyttely esitteli Suomen romanien rikasta pitsiperinnettä sekä pitsikauppiaiden tarinoita. Näyttely toteutettiin yhteistyössä Romanikulttuurin museon, TAIKEN:n, Museoviraston ja Salon kaupunin kanssa.
Installaatio suomalaisen expressionismin pioneerin Valle Rosenbergin elämästä 1891-1919. rosenbergpress.com
Eri ikäisten ja -maalaisten taiteilijoiden tulkintoja Robert Bremerin kiehtovasta persoonasta ja elämästä 1800-luvun ruukinkylässä.
Yhteistyössä Masuunin gallerian, Salon kaupungin Kulttuuritoimen, Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian ja Espoon nykytaiteen museon kanssa.
Suomalais-tshekkiläisiä nukkeanimaatioita Katariina Lillqvistin ja elokuvaosuuskunta Camera Cagliostron Prahan vuosilta 1989-2019.
Retrospektiivinen näyttely avautui kesäkuussa 2019. Yhteistyössä YLEn, Tshekin tasavallan suurlähetystön, AVEKin ja Suomen elokuvasäätiön kanssa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa #teijon kulttuurimeijeri