Kiertueaikataulu 27.5-12.9.2019

 Kesän  aikana dokumentit, animaatiot ja  fiktion klassikot vierailevat Teijon   ja Halikonlahden kylien sekä Salon seudun  pop-up. valkokankailla ja  klubitiloissa.  Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Salon kaupungin  kulttuuritoimen sekä Taiteen keskustoimikunnan kanssa. 


Kaikkiin näytöksiin vapaa pääsy, jollei toisin mainita.  Kiertueaikataulu päivittyy kesäkuun aikana

7.9.2019

Perniö, Pimeän peitto-tapahtuma

4pm

Perniö

+ Tapahtumatiedot

7.9.2019

Perniö, Pimeän peitto-tapahtuma

Kulttuurimeijeri vierailee Perniössä Pimeän peitto-tapahtumassa.


Näytökset klo 16 alkaen

 

ARVOISA HERRAN TARZAN 

Dokumentti, 45 min. 

Ohj. Katariina Lillqvist 2005

Vuonna 1936 syntynyt  Kalle Nyman karkasi 12-vuotiaana Lieksan Pankakoskelta sirkuksen  matkaan ja siitä alkoi hänen uskomaton uransa maailman maneeseilla. 

Sirkuksen  parrasvaloissa Kalle käytti aina eksoottisia taiteilijanimiä: hän oli  toisinaan Herra Tarzan, toisinaan kreikkalainen domptööri Caru, eikä  listalta puuttunut intialaisia tai arabialaisiakiaan nimiä.  Elokuvassa hän kertoo pilke silmäkulmassaan pseudonyymien johtuneen  myös siitä, ettei " kukaan olisi tullut tavallista mustalaispoikaa  katsomaan. " 

Kalle toimi pitkän  uransa aikana niin leijonankesyttäjänä, karhujen kasvattajana kuin  akrobaattinakin ja löysi myös puolisonsa sirkusmaailmasta. Gisela  Nymanin tausta oli kuitenkin varieteessa, ja vielä vanhoilla  päivilläänkään ei pariskunta ole päässyt sopuun siitä, kumpi taidemuoto  oli toista parempi. 

Yhdessä Kalle ja  Gisela esiintyivät myös Suomen viisaimman norsun, legendaarisen  Pepita-elefantin kanssa niin tivoileissa, sirkuksissa kuin  koulukiertueillakin aina siihen asti, kun lakimuutos kielsi isojen  eläinten pidon sirkuksissa 70-luvun lopulla. 

Elokuvassa nähdään myös Kallen kuvaamia 8mm kaitafilmiä sirkuksen arjesta ja juhlasta. 

Tuotanto YLE/ TV1 ja Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro 


SIRKUKSEN POIKA 

Tunnin kestävässä radiodokumentissa Kalle Nyman kertoo elämästään niin suomalaisissa kuin eurooppalaisissakin sirkuksissa. 

Ohjaus Katariina Lillqvist, tuottaja Hannu Karisto/ Todellisia tarinoita/ Yle1 , 2005 . 


LYHYITÄ ANIMAATIOITA KOKO PERHEELLE 

Kuten Kalle Nymanin  tarina kertoo,  on sirkuksen historia aina ollut yhteyksissä kiertävien  romanimuusikoiden ja karhuntanssittajien perinteisiin. Niin on myös  romanisatujen sarjassa MIRE BALA KALE HIN, jossa  tanssiva karhu ja  pieni Maruska-tyttö  seikkailevat halki aikojen  viisaan isoäitinsä ja tarinoita kertovien isänsä matkassa. 

Perniössä nähdään kolme kymmenminuuttista animaatiota: 

Romanien Peili , Laulu Hirsipuista ,Kaksitoista kuukautta 

sekä sarjan prologi  Tarinoita matkan takaa, jossa karttojen avulla kerrotaan romanien  pitkästä matkasta Intian vuorilta aina  Suomen suurille saloille asti. 


Tapahtumaan on vapaa pääsy

4pm

Perniö

12.9.2019

Ruukin Krouvi, Mathildedahl

18:00

Ruukinrannantie 6. 25660 Mathildedahl

+ Tapahtumatiedot

12.9.2019

Ruukin Krouvi, Mathildedahl

Elokuvakesän päätöstapahtuma 


Tapahtumassa esitetään Katariina Lillqvistin ohjaamat animaatioelokuvat:

 

Kamarihaikara, 10 min.

Tyttö ja Sotamies , 10 min.

Radio Dolores, 18 min. 

Illalliskortti tapas-pöytään 20 €

sis.lasillisen viiniä

18:00

Ruukinrannantie 6. 25660 Mathildedahl

8.6.2019

Angelniemen Seurojentalo (mennyt tapahtuma)

11:00 - 14:00

Kokkilantie 775, 25230 Salo

+ Tapahtumatiedot

8.6.2019

Angelniemen Seurojentalo (mennyt tapahtuma)

Lyhytelokuvia Meijerin arkistoista Avoimet Kylät-tapahtumassa 


Elokuvaäytökset klo 11:00-14:00 non-stop


https://avoimetkylat.fi/


http://www.angelniemi.fi/public_html/seurojentalo/Seurojentalo%20index.htm


11:00 - 14:00

Kokkilantie 775, 25230 Salo

22.6.2019

Teijon Kartanon sivurakennus (mennyt tapahtuma)

14:00 - 18:00

Teijon Kartano 25570 Teijo

+ Tapahtumatiedot

22.6.2019

Teijon Kartanon sivurakennus (mennyt tapahtuma)

Elokuvaklassikoita Prahasta


Juhannuspäivänä kello 14 Teijon kartanon sivurakennuksessa nähdään sarja lyhytelokuvia 80-90-luvuilta:
" Animaatio ja surrealismi: Jan Svankmajerin ja Jiri Bartan parhaat"  , 90 min.

Kello 16 on vuorossa Milos Formanin varhaiskauden helmi
" Musta Pekka " vuodelta 1963, 91 min
 

Lisätietoja Facebook-tapahtumasta

https://www.facebook.com/events/893392167665770/



14:00 - 18:00

Teijon Kartano 25570 Teijo

6.7.2019

Särkisalon Kulttuuripappila (mennyt tapahtuma)

17:00

Kirkkopolku 3, 25630 Särkisalo

+ Tapahtumatiedot

6.7.2019

Särkisalon Kulttuuripappila (mennyt tapahtuma)

Elokuvaklassikoita Prahasta -osa 2 


Särkisalon Kulttuuripappilassa esitetään Lauantaina 6.7 Milos Formanin  "Palaa, palaa"  vuodelta 1967, 75 min


Lisätietoja Facebook-tapahtumasta: linkki tulossa


https://www.kulttuuripappila.fi/ 

 https://www.facebook.com/kulttuuripappila/ 


17:00

Kirkkopolku 3, 25630 Särkisalo

Lisää tapahtumia